Meillä ihmisillä on usein tarve tarkastella asioita akselissa ”uhka vai mahdollisuus”. Ja osalla meistä on vesilasi puoliksi täynnä ja toisilla aina puoliksi tyhjä.

Tässä ajassa näkee usein asetettavan ihmisen ja koneen vastakkain. On niitä, jotka ihannoivat varauksetta lähes kaikkea mitä koneilla saadaan aikaan, kutsutaan heitä sitten vaikka teknofriikeiksi ja on niitä, joille teknologia on luonnotonta ja uhkaa humaania olemassaoloamme ja kanssakäymistämme.

Tekniikka inhimillisen toiminnan mahdollistajana ja helpottajana

Itse edustan sitä koulukuntaa, joka on – kyllä – innostunut teknologiasta ja sen hyötykäytöstä, mutta näkee tekniikan enemmänkin mahdollistavan ja helpottavan inhimillistä toimintaa, jopa vuorovaikutusta. Ilman puhelinta, skypeä tai liikennevälineitä emme esim. voisi olla samalla tavoin kanssakäymisissä kauempana asuvien läheistemme kanssa. On kuitenkin tärkeää rajoittaa teknologian ymmärtäminen välineelliseen rooliin. Jos teknologia nähdään itseisarvoisena, jolloin sen käytölle on keinotekoisesti keksittävä perustelut, ollaan vaarallisilla vesillä.

Koska meitä ihmisiä on moneksi, käymme jatkuvaa vuoropuhelua siitä, mikä on teknologian rooli suhteessa ihmisiin. Epäilijöitä syytetään ennakkoluuloisiksi ja muutosvastarintaisiksi ja innostujia nörteiksi tai teknofriikeiksi. Ihmiskunnalla on kuitenkin ollut tapana – ääripäissä käytyään – etsiytyä keskimäärin tasapainoon. Kun auto tai televisio keksittiin, maalailtiin ensin aivan samalla tavalla ihmiskunnan tuhoutumista kuin nyt digitalisaation invaasiota seuratessamme.

Digitalisaatio muuttaa oppimista, työtä ja koko maailmaa

Digitalisaatio muuttaa toimintaamme ja tapaamme hahmottaa maailmaa. Suuria vaikutuksia inhimilliseen toimintaan on tietoteknologian käytöllä työvälineenä ja ne näkyvät työnkuvien muuttumisena, rakenteellisena työttömyytenä, paperilehtien ahdinkona jne. Iäkkäämmät meistä kaipasivat vielä kymmenen vuotta sitten paperisia pankkikirjoja jne.

Oppimiseen liittyen digitalisaatio on tuonut mukanaan tiedon saannin vapautumisen globaalisti sekä opiskelun mahdollistumisen ajasta ja paikasta riippumattomasti. Koska jokaisella toimialalla on omat digikapeikkonsa, kaipaavat opiskelijat usein vielä paperitodistuksia, vaikka opiskelu muuten olisi tapahtunut virtuaalisesti. Paperinen todistus on oppimisen pankkikirja. Siihen konkretisoituvat opiskelun tulokset ja sillä voi todistaa oppimansa muille. Siksi on ymmärrettävää, että paperitodistuksista on vaikea luopua ja luottaa virtuaalisen suoritusmerkin olevan yhtä todistusvoimainen ja legitiimi osoitus opitusta.

Myös osaamisen todentaminen digitalisoituu

Yhtä lailla kuin pankkikirjat ovat nyt historiaa, uskon, että ajan kuluessa myös paperitodistukset korvautuvat digitaalisialla suoritusmerkeillä ja CV:llä. Ihmisille on vain annettava aikaa mieltää uhka mahdollisuudeksi ja näkymätön, digitaalinen yhtä arvokkaaksi kuin konkreettinen paperi. Muutos ei tapahdu pakottamalla, vaan tekemällä digitaalinen vaihtoehto näkyväksi ja sitä kautta uskottavaksi. Siksi on tärkeää, että Badge Finland tyyppiset verkostot toimivat ja jakavat sitkeästi tietoa teknologian mahdollistamista uusista toimintatavoista ja välineistä.

Kirjoittaja, Soili Meklin, on teknologian luovasta hyödyntämisestä kiinnostunut Snellman-kesäyliopiston rehtori, jonka ”vesilasi on yleensä puoliksi täynnä”.