Tutkintotodistukset eivät enää riitä osaamisen todentamiseen. Tarvitaan hienojakoisempia, jatkuvasti ylläpidettäviä osaamisen osoittamisen välineitä.

Vielä parikymmentä vuotta sitten tutkinto riitti todistukseksi ammattitaidosta aina eläkeikään asti. Monet olivat samassa ammatissa koko työuransa.

Digitalisaation eli neljännen teollisen vallankumouksen myötä työelämän vaatimukset muuttuvat, ja osaaminen vanhenee nopeasti. Tutkinnosta tulee käytännössä lupa osallistua täydennysopintoihin, todiste siitä, että on sisäistänyt alan perustiedot ja pystyy omaksumaan uutta tietoa ja osaamista.

Jatkuva oppiminen haastaa tutkintokoulutuksen 

Tarve opiskella tutkinnon jälkeen on tunnustettu jo pitkään, ja tarve nykyisenkaltaisia tutkintoja pienemmille osaamiskokonaisuuksille kasvaa koko ajan. Konkreettiset askeleet eivät vielä kuitenkaan ole olleet kovin suuria.

Vaatimukset jatkuvasta oppimisesta ja osaamisen päivittämisen ketteryydestä heijastuvat myös tutkintokoulutuksen järjestämiseen. Esimerkiksi opintojen modulaarisuudesta on puhuttu pitkään, vaikka toteutus on vielä alkutaipaleella. Opintojen tarjoaminen muille kuin tutkinto-opiskelijoille ja avointen verkkokurssien, MOOCien, tarjonta on Suomessa vielä vaatimatonta. Syy tähän löytyy muun muassa yliopistojen rahoituksesta, joka kannustaa tarjoamaan opintoja pääosin vain omille opiskelijoille.

Yksi konkreettinen esimerkki monialaisesta, valmiiksi muotoillusta osaamiskokonaisuudesta ovat korkeakouludiplomit, jotka tuotiin tutkintokoulutuksen rinnalle vuonna 2014. Niillä pyrittiin antamaan täsmäratkaisuja työelämän osaamistarpeisiin ja helpottamaan nuorten, etenkin nuorten miesten, korkeakoulutukseen tarttumista.

Tähän asti tutkintotodistukset ja diplomit ovat olleet ainoita tapoja todentaa korkeakoulussa hankittua osaamista. Tutkintotodistus on käytännössä kuitenkin epätarkoituksenmukainen osaamisen osoittamisen väline, sillä se kertoo suoritetut opintokokonaisuudet arvosanoineen, mutta ei anna tietoa esimerkiksi opintokokonaisuuksien sisällöistä, vaativuudesta tai osaamistavoitteista. Tutkintotodistusten antamat tiedot ovat niin vähäiset, ettei niistä ole juuri hyötyä rekrytoinnissa. 

Kauppatieteiden tutkinnot tunnetaan työmarkkinoilla hyvin, mutta yhä useammin kuulee, etenkin generalistialoilla, kuinka tutkinto on sivuseikka työllistymisessä eikä kukaan kysele gradun arvosanaa. Miten kauan osaamisen tunnustamisen nykyrakenteista pidetään kiinni, kun ne eivät enää vastaa työelämän tarpeisiin? 

Seinät eivät opeta

Mozilla-säätiö on kehittänyt avoimen Open Badge -standardin, osaamismerkin, jonka käyttöä TIEKEn vetämä Badge Finland -verkosto pyrkii Suomessa edistämään, ja jota Ekonomitkin käyttävät omissa koulutuksissaan osaamisen tunnustamiseen.  Open Badge -osaamismerkkien avulla voidaan osoittaa ja kuvata osaamista siitä riippumatta, onko se saatu oppilaitoksen koulutusohjelmassa, työssä oppimalla tai harrastuksissa. Monet ammattikorkeakoulut ovat ottaneet osaamismerkit käyttöönsä, ja niillä voi todentaa esimerkiksi järjestöissä hankittua osaamista.

Osaamismerkeilla on kaksi merkittävää ansiota: oppimista ei ole rajattu oppilaitosten seinien sisälle, ja merkki sisältää kattavan kuvauksen osaamisesta, joka merkillä osoitetaan.

Osaamista karttuu läpi elämän, ja Open Badget auttavat hallitsemaan sitä. Omista osaamismerkeistään voi koota sähköisen CV:n, kerätä ne Open Badge Passport -palveluun tai pitää ne esillä esimerkiksi LinkedIn-profiilissaan, josta rekrytoijien on ne helppo löytää.

Ratkaisevaa on, että osaamismerkkeihin eli niiden myöntäjiin voi luottaa. Osaamismerkeistä on nähtävä paitsi todennettu osaaminen, myös merkin myöntäjä, jotta merkin luotettavuutta pystyy arvioimaan.

Suomen esimerkistä Euroopan käytäntö

Standardoidut kansainväliset osaamismerkit edistävät myös yliopistojen kansainvälistymistä. Vaikka tutkintojen vertailukelpoisuutta on pyritty parantamaan esimerkiksi Bolognan prosessilla, tutkintojen konkreettisista sisällöistä on edelleen vaikea saada tietoa. 

Suomessa tutkintotodistuksen saa lähtökohtaisesti suomeksi tai ruotsiksi. Kansainvälisissä maisteriohjelmissa sen saa yleensä englanniksi. Kotimaisilla kielillä tutkintonsa suorittanut voi saada tutkintotodistuksen liitteeksi niin sanotun Diploma Supplementin, jossa luetellaan suoritetut opinnot ja niiden vaativuustaso sekä asema koulutuksessa. Käytännössä siis liite kertoo enemmän kuin varsinainen tutkintotodistus.

Yliopistojen, opiskelijoiden ja tutkijoiden kansainvälistymistä toivotaan, mutta käytännön työ sen helpottamiseksi on vielä kesken. Maailma sähköistyy ympärillä, mutta yliopistoissa skannataan edelleen papereita. Liikkuvuus ja tutkintojen vertailu helpottuisivat, jos edes Euroopassa olisi käytössä standardoidut, sähköiset osaamisen todentamisvälineet. Suomi voisi näyttää tässä esimerkkiä.

Euroopan Unionin kannattaa edistää standardoitujen sähköisten osaamismerkkien käyttöönottoa koko Unionissa, sillä se helpottaisi työvoiman vapaata liikkuvuutta sisämarkkinoilla. Työnantajat pystyisivät vertailemaan työnhakijoiden osaamista siitä riippumatta, missä he ovat opiskelleet ja täydentäneet osaamistaan. Vastaavasti opiskelijat pystyisivät arvioimaan eri oppilaitosten tarjoamien opintokokonaisuuksien sisältöjä, kun ne olisi kuvattu vakioidulla tavalla oppilaitosten myöntämissä osaamismerkeissä. 

Osaamismerkit hyödyttäisivät myös viranomaisia ja koulutuspolitiikan ammattilaisia, kun tarjolla olevaa koulutusta pystyttäisiin arvioimaan ja suunnittelemaan aiempaa paremmin. Päätökset koulutusohjelmien muutoksista, perustamisista ja lopettamisista pystyttäisiin tekemään paljon nykyistä paremman tiedon varassa.

# # #

Artikkeli on alunperin julkaistu TIEKEn verkkosivuilla ja se on Suomen Ekonomien ja TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry:n yhteisblogisarjan ensimmäinen osa. Blogisarjassa käsitellään digitalisaation ekonomeille ajankohtaisia kysymyksiä. Kirjoittajina ovat  Suomen Ekonomien koulutuspolitiikan erityisasiantuntija Mari Kröger ja TIEKEn digivaikuttaja Jyrki Kasvi.